torstai 30. tammikuuta 2014

Turnyyri x2

Taas se on se koeviikon inspiraatio :) Ajattelin siis dokumentoida vähän viimeaikaisia tekeleitäni ja pakoilla samalla kokeisiin lukemista. Kyllä nukkeilu aina trigonometriset funktiot voittaa.

Pitkään mielessä ollut turnyyripuku sai viimein ensimmäisen osansa, turnyyrin. Itse asiassa kaksi, sillä en ollut tyytyväinen ensimmäiseen. Kaikki nukkekokoiset turnyyriviritelmät, joihin olen netissä törmännyt, ovat "tyynymallia", joten ajattelin sen olevan toimivin ratkaisu. Aliarvioin kuitenkin täytteen määrän ja omastani tuli turhan lättänä. Turhautuneena päätin kokeilla jotain täysin erilaista. Päädyin "vannemalliin", joka on paitsi historialliseti korrekti myös paremmin tulevan mekon tyyliin sopiva. Otin mallia tästä tutoriaalista ja turnyyristä tuli, no ei ihan valtava, mutta iso.

Näissä kuvissa turnyyrin alla on joku vanha "bilemekko", todiste siitä, että tein nukeille joskus tavallisia vaatteita :-o Kunhan löydän jostain tarpeeksi ohutta valkoista puuvillaa, täytyy tehdä sellaiset 1800-luvun alushousut.


Tyynymalli, mekko on kuvausrekvisiittaa, eikä liity pukuun

Vannemalli

Ja tällähän ei sitten istuta XD

Saa nähdä kumpi näistä tulee lopulliseen asuun. Ensimmäinen on kauhean vaatimaton, jälkimmäinen taas mahdollisesti liian iso. Täytyy tehdä alushame ja katsoa sitten, mutta todennäköisesti päädyn vannemalliin. Ei tyynymallikaan hukkaan mene, sitä voi todennäköisesti käyttää 1700-luvun lopun puvuissa, kuten robe à l'anglaisessa, jos sellainen tulee joskus tehtyä. Tai muuten vaan puvuissa, jotka kaipaavat hiukan kohotusta taakse.

Vannemalli solmitaan vanteiden päässä olevilla nauhoilla muotoon.

Sitten vähän itse puvusta. Idea on ollut jo vuosia, mutta vasta vähän aikaa sitten löytyi kangas ja aivan äskettäin pitsi.

Teen mahdollisesti kaksi yläsosaa, koska en osaa valita 1870- luvun ja 1880-luvun tyylien välillä


Kuva ei ihan vastaa todellisuutta, kangas oikeasti on ruskeampi ja siinä on pieniä raitoja.

Kaula-aukkoon ja hihoihin tuleva koristenauha on tiedossa, mutta vielä ostamatta.

Alushame on sitten seuraava operaatio. Olin ajatellut tehdä sen valkoisesta superohuesta satiinista, jonka ostin vuosia sitten alushamekankaaksi. Se on toivottoman sähköistä ja siten käyttökelvotonta leveisiin hameisiin, mutta tähän alushameeseen tarvitaan jotain todella laskeutuvaa. Kuitenkin tutkiessani The Met:n kokoelmia, opin muutamia uusia asioita aikakauden alushameista. 

1. Materiaali 
Kaikki löytämäni turnyyrikauden alushameet olivat ohutta puuvillaa, eivätkä silkkiä, jota satiinini yrittää leikkiä. 

 2. Vyötärökonstruktio
Yleinen tyyli oli näköjään kaarroke tai pelkästään muotolaskokset niin, että hameen yläreuna on juuri vyötäröllä, ei välttämättä erillistä vyötärökaitaletta. Takakappaleen leveys on koottu vyötärölle nauhakujan avulla ja hame aukeaa takaa keskeltä.

3. Koristelu
Eipä löydy alushametta, jossa ei olisi koristeita. Pitsiä, laskoksia, röyhelöitä, kuitenkin hillitysti ja vain helmassa n. polven alapuolelta alkaen. Siispä metsästämään jotain tarpeeksi ohutta ja pehmeää pitsiä satiinin kaveriksi. 

No jaa, on sitä ennenkin jouduttu tekemään kompromisseja historiallisten faktojen ja nukkekoon vaatimusten välillä. :-D   

Nenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti