sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kuvistöitä

Päätin ruveta postaamaan tänne myös piirustuksiani, jotta postausväliä saataisiin lyhyemmäksi. Perjantaina oli KU1 kurssin portfolion koonti, joten torstai kului siis keskeneräisten töiden viimeistelyssä.

Skanneri teki lakon, joten saatte tyytyä valokuviin töistä. Kunhan saan ne takaisin, voin yrittää korvata kuvat skannatuilla versioilla.

Ensin varsinainen kotityö, joka siis piti tehdä kokonaan kotona.

"Valitse jokin itsellesi tärkeä esine ja tee siitä A4-kokoinen lyijykynäpiirros"



Sitten se mihin meni eniten aikaa, eli tekstin pohjalta tehty kuva, kuvasarja, valokuvasarja tai lyhytelokuva. No minä tein vesivärimaalaussarjan.

"Hän on edelleen siellä talossa, mutta ei tiennyt missä. Hän oli toivottomasti eksyksissä. Epäilemättä hän oli yksin; pitkään aikaan hän ei ollut nähnyt ketään. Mutta kuullut hän oli, kaikenlaista... jokin tai joitakin liikkui varmasti lähistöllä. Mutta missä aikeissa... Hän hikoili ja paleli samanaikaisesti, käytävä kaartui taas oikealle ja jossakin etäällä haukkui koira.
Edessäpäin kajasti valoa, hän meni lähemmäksi ja valo kävi voimakkaammaksi. Hän huomasi seisovansa jonkinlaisen oven takana, työnsi sitä kaikin voimin ja äkkiä se rysähti auki..."

(Värit näyttävät valjummilta kuin todellisuudessa ovat)


Sinänsä tykkään tehdä kuvia tekstien pohjalta, mutta tässä tehtävässä oli se ikävä puoli, että edellinen kurssi oli tehnyt saman tehtävän samasta tekstistä, ja meille vielä esiteltiin, mitä he olivat tehneet. Ja minä kun en halua ikinä tehdä samaa mitä muutkin. Monet tekivät talosta pimeän ja ahtaan tai hyvin surrealistisen, joten päätin, että minun työssäni on valoa ja tilaa... Siis oikeastaanhan minulla ei ollut aluksi mitään ideaa, joten lähdin maalaamaan kuvisluokan ikkunaa. Kuvasta tuli kiva, ja päätin jatkaa samalla tyylillä ja tunnelmalla. Vähitellen idea sitten muotoutui täksi kolmen kuvan sarjaksi. Ikkunan lisäksi ehdin maalata koulussa puolivalmiiksi keskimmäisen kuvan, mutta ensimmäisen (naamakuvan) jouduin tekemään kokonaan kotona. 

Halusin tehdä työni vesiväreillä, koska emme olleet maalanneet mitään koko kurssilla. Harmi vain, että koulun paperi on ohutta ja kellanruskeaa ja värit tavalliset kuusinappiset tarhavesivärit (tiedätte varmaan mitä tarkoitan). Tein ensimmäisen kuvan koulun välineillä ja luonnollisesti halusin sarjan muiden kuvien näyttävän samalta. Itse omistan kuitenkin venäläiset akvarellit (sellaiset, joissa on hyvä pigmentti ja neliskanttiset napit) sekä vain valkeaa vesiväripaperia. Jos olisin tehnyt viimeisen kuvan omilla välineillä, siitä olisi tullut sävyiltään paljon voimakkaampi kuin kahdesta muusta. Niinpä toin paperin koulusta ja kaivoin esiin vanhat "tarhavesivärini" ja maalasin kuvan niillä. Vasta myöhemmin tajusin, että kuvasta tuli lopulta kuitenkin hiukan vaaleampi kahta muuta, sillä maalasin sen ikkunan ääressä, enkä kuvisluokan hämärässä.

Loppujen lopuksi olen aika tyytyväinen lopputulokseen, vaikka keskimmäinen kuva jäikin vähän keskeneräiseksi.

Nenni

1 kommentti: