lauantai 3. maaliskuuta 2012

Rokokoota... ainakin melkein

Nyt taitaa olla ensimmäisen ompelupostaukseni aika. Tällä hetkellä ajankohtaisin projektini on barbikokoinen rokokoo-asu, tai sitä sen ainakin alun perin piti olla.

Yleisesti ottaen olen aina ollut kiinnostuneempi 1800-luvun kuin 1700-luvun muodista, ja olen edelleenkin. Idea tähän asuun tuli oikeastaan Muffinilta, josta rokokoo-muoti paniereineen, valtavine takamuksineen ja peruukkeineen on aina ollut "jännää". Jostain syystä halusin kokeilla jotain uutta ja erilaista, aloin ahmimaan tietoa tästä kummallisen aikakauden kummallisesta tyylistä.


Tästä lähdettiin...

Kankaaksi olin ajatellut jotakin pienikuvioista ja vaaleaa, mieluiten kukikasta, mutta tietenkään sellaista ei löytynyt. Sitten muistin erään huivini, jota en ollut koskaan käyttänyt, koska se ei sopinut tyyliini ja oli lisäksi epämielyttävä käytössä kovien metallilankakoristeidensa takia. Siitä tuli sitten mekkokangas, alushameen ja koristeet tein kullanvärisestä vuorikankaasta. 


...tähän asti ollaan päästy
Toinen insipiraationlähteeni oli kuvissa näkyvä nukke. Se oli alunperin joku Tuhkimo-nukke, selässä lukee Simba. Vajaa kaksi vuotta sitten kyllästyin sen kasvoihin, ja maalasin huulet ja kulmakarvat uudelleen ja parantelin silmiä. Nuken hiukset ovat aina olleet erittäin huonolaatuiset ja vuosien saatossa menneet aivan hirveään takkuun. Selvitin hiukset, mutta ne sojottivat edelleen joka suuntaan. No, pinni pitämään sitä pehkoa kasassa ja tadaa: rokokoo-tyylinen kampaus oli valmis. Lisäksi nuken vartalo oli kuin 1700-luvun korsettiin valettu ja iho, etenkin kasvoissa (raajat, keskivartalo ja pää ovat kaikki eri sävyiset) vaalea kuin lumi, mitä pidettiin entisaikoina  mitä kauneimpana ihonvärinä. 

Panierit
Alushame







Asun vanhimpia osia ovat panierit, jotka siis luovat hameen muodon. Ne tein jo kesällä. Mekko on sen sijaan tämän talven tuotoksia. Ylä- ja alaosa ovat itse asiassa erilliset, päätin kokeilla vaihteeksi tällaista. Miehusta on vuoritettu.    

Puvusta ei kuitenkaan tullut aivan niin rokokoo, kuin olin suunnitellut. Alun perin olin ajatellut tehdä sellaisen "perus rokokoo-mekon", joka siis on sivuilta leveä ja edestä ja takaa litteä. Se osoittautui kuitenkin nukkekoossa liian vaikeaksi, nimittäin saada kangas laskeutumaan edestä ja takaa suoraan ja sileästi, joten hameesta tuli sitten huomattavasti pyöreämpi. Toinen ongelma oli saada päälyshameen etureunat suoriksi, ne kun tahtoivat aina aaltoilla. Ja kaula-aukko. Kaavoitin koko puvun itse (minullahan ei ole mitään koulutusta asiaan), yläosassa kävi joku mitoitusvirhe ja kaula-aukosta tuli enemmän venepääntie kuin neliö. Tuon voisi vielä periaatteessa korjata, mutta oikeastaan pidän siitä näinkin.
Ei ihan neliö
 Asu on jonkinmoinen kummallinen sekoitus 1750-, 60-, 70- ja 80-lukujen tyylejä + tyyliin kuulumaton pääntie. Vielä pitää lisätä alushameen helmaan röyhelö ja miehustaan rusetit yms. koristeet, kääntää molempien hameiden helmat ja ommella hakaset ja napit.   
 


Kiitos kun jaksoit lukea koko jutun :)

Nenni

1 kommentti: